Digipolis - Kemin Teknologiakylä juhlii tänä vuonna kolmikymppisiään. Kylä on täynnä yrityselämää ja alueella toimii noin 50 yritystä, jotka työllistävät kaikkiaan 500 henkilöä. Toimitilojen käyttöaste on aina ollut erinomainen ja yritykset ovat tuoreessakin kyselyssä kertoneet olevansa hyvin tyytyväisiä kylän toimitiloihin ja palveluihin.
Digipoliksen asiantuntijatiimin tuorein kasvo on konetekniikan insinööri (AMK) ja teknologiajohtamisen insinööri (YAMK) Sampsa Vuori. Vuori aloitti maaliskuun alussa projektiasiantuntijan työssä, ja hänen työnkuvansa tulee keskittymään biohiileen, hiilidioksidin talteenottoon ja vetytalouteen.
Veitsiluodon teollisuusalueella katsotaan avoimin mielin tulevaisuuteen. Alue on herättänyt laajaa kiinnostusta yritysten parissa, ja uutta teollista liiketoimintaa ollaan jo käynnistelemässä useilla tahoilla. Invest in Veitsiluoto -hankkeessa iloitaan positiivisista näkymistä.
Digipoliksessa vietetään tänä vuonna juhlavuotta: teknologiakylässä on tehty töitä paikallisen teollisuuden ja yritystoiminnan eteen jo kolmen vuosikymmenen ajan. Suurimman osan tästä ajasta alueen yritystoiminnan kehitystä on kirittänyt kehitysyhtiö Kemin Digipolis Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Heikka. Heikka toimii tällä hetkellä myös Kemin kaupungin elinvoimajohtajana.
Kemiläisille Jyrki ja Kati Jussilalle oman lapsen koulumatkan sujumisen seuranta on tärkeä asia. Tähän saakka he ovat kuitanneet tiedot koulumatkoista Whatsapp -viesteillä. Jatkossa he käyttävät uutta Koulukyyti -sovellusta, jonka avulla he voivat ilmoittaa koululaisensa poissaoloista ja seurata koulumatkoja kouluun ja takaisin kotiin.
Turvallisuutta lisäävä Koulukyyti -sovellus otetaan tänään käyttöön ensimmäistä kertaa Lapissa, Kemin Syväkankaan koululla. Koulukyyti -sovellus tuo turvaa kuljetuksiin lisäämällä tiedonkulkua, lisää ekologisuutta vähentämällä turhia kuljetuksia lapsen poissaollessa koulusta ja yksinkertaistaa kuljettajien arkea. Koulukyyti -sovelluksen ovat kehittäneet Kemin Digipolis Oy, Oulun yliopisto ja Heiskasen liikenne osana EU:n H2020 AURORAL -hanketta, jossa etsitään uusia digitaalisia ratkaisuja harvaan asutuille alueille.
Digipolis - Kemin Teknologiakylän valttikortti on sen sijainti Lapin suurteollisuuden ytimessä. Yritykset pitävät Digipolis - Kemin Teknologiakylän tiloja sijainniltaan keskeisinä, helposti saavutettavina, hyvinä ja joustavina. Kaikki tarvittavat yritystoimintaa tukevat palvelut löytyvät alueelta. Tiedot ilmenevät yrityskyselystä, joka liittyy Kemin Teknologiakylä 3.0 -hankkeeseen. Hankkeessa on tavoitteena kehittää kolmikymppisen teknologiakylän toimintaa.
Kemin Digipolis Oy on käynnistänyt Kemin Teknologiakylä 3.0 -hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää teknologiakylän toimintaa. Päämääränä on yritysten liiketoiminnan kasvu- ja kehittämismahdollisuuksien tunnistaminen ja niiden edistäminen. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alueella toimivien yritysten, oppilaitosten ja muiden organisaatioiden kanssa. Alueen mahdollisuuksien tunnistaminen on käynnistynyt kyselyllä, joka on lähetetty alueen toimijoille.
KIERTOTALOUDEN KASVU VAATII YHTEISPOHJOISMAISEN TEOLLISUUSSTRATEGIAN
Kiertotalouden kasvu vaatii yhteispohjoismaisen teollisuusstrategian, todettiin ACEF2022 Arctic Circular Economy Forumissa Kemissä tiistaina. Vihreä siirtymä on mahdollisuus, mutta vaatii yhteisiä ponnistuksia sekä kansallisesti että kansainvälisesti.