Ympäristöteknologian insinööri Jenni Lampila on aloittanut projektiasiantuntijana Kemin Digipolis oy:ssä. Lampila työskentelee korkeakoulujen ja Kemin Digipolis oy:n ProWater -yhteistyöhankkeessa.
Kaikille Gasgridin yhdessä kansainvälisten kumppaniensa kanssa edistämille vedynsiirtohankkeille myönnettiin Euroopan Unionin Verkkojen Eurooppa (CEF) -rahoitusvälinetuki. Rahoitustukipotti on suuruudeltaan yli 50 miljoonaa euroa.
Kemissä kansalaistapaamisessa tiistaina vieraillut pääministeri Petteri Orpo sanoo, että Lapilla on kaikki edellytykset loistavaan tulevaisuuteen. Alueella on runsaasti mineraalivarantoja, mahdollisuuksia uusiutuvan energian tuotantoon, osaavia ihmisiä ja matkailusta löytyy vielä paljon kasvumahdollisuuksia. Orpo sanoo, että hallitus tukee vihreän siirtymän investointeja monin eri tavoin.
EU vauhdittaa maailmanlaajuisen kiertotalouden kehitystä uuden kiertotalouden osaamiskeskuksen avulla. Keskuksen työn tavoitteena on lisätä kiertotaloutta edistävien politiikkatoimien sekä liiketoimintamallien kehittämistä ja toteutusta globaalisti. Työ painottuu kumppanimaihin globaalissa etelässä. Uusi EU:n kiertotalouskeskus EU CERC on Sitran ideoima.
Kiertotalouden valtakunnallinen huipputapahtuma Arctic Circular Economy Forum järjestetään myös ensi vuonna Kemissä. ACEF2025 -forumin päivämäärät ovat 3.-4. kesäkuuta. ACEF2025 -forumia uudistetaan keskustelevammaksi ja ideoivammaksi.
Kun SF Tecin perustaja ja innovaatioiden kaupallistamisesta vastaavaa Juha Roininen alkoi 15 vuotta sitten pohtia kuonan hyötykäyttöä, hän tuskin aavisti, että tänään hänellä olisi kaksi patentoitua ratkaisua – ja kolmas vireillä. Ajan hermolla olevat innovaatiot vastaavat teollisuuden kasvavaan tarpeeseen löytää kestävämpiä tapoja toimia.
Pohjois-Suomen Biokaasu oy lähtee pitchaamaan projektejaan ja liiketoimintaansa liittyviä innovaatioinvestointi-ideoitaan Bulgariassa järjestettävään kansainväliseen tilaisuuteen. Tilaisuuden järjestää EU:n I3 -RISE -hanke ja mukana on muun muassa SME yrityksiä, rahoittajia sekä EU-rahoituksen asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa.
Biohiiliala on kasvamassa voimakkaasti lähivuosina. Uusien biohiilen tuotantolaitosten lisäksi biohiilelle on syntynyt uusia käyttökohteita, jotka kiihdyttävät alan kehitystä.
Uusiutuvat ja biopohjaiset raaka-aineet, tekoäly ja datan hyödyntäminen, osaajien saatavuus ja geopoliittiset jännitteet vaikuttavat merkittävästi suomalaisen kemianteollisuuden kehitykseen, selviää Kemianteollisuus ry:n VTT:ltä tilaamasta ennakointiselvityksestä, joka toteutettiin alkuvuodesta 2024. Selvityksen tavoitteena oli tunnistaa toimialan tulevaisuutta muokkaavia keskeisiä trendejä, auttaa varautumaan niihin ja näyttää suuntaa kestävämmälle toiminnalle.
Biokaasulaitoksen rakentaminen on aloitettu Ranualla maapohjan kuorintatöillä. Laitos rakennetaan Ranuan keskustan lähistölle ja se otetaan käyttöön vuoden kuluttua. Biokaasulaitokseen tulee kaasun tankkauspiste sekä henkilöautoille että raskaalle liikenteelle. Laitoksen on tarkoitus tuottaa polttoainetta noin 600 000 litraa vuosittain. Ainutlaatuista on se, että hanke on lähtenyt liikkeelle maatalousyrittäjien aloitteesta ja tilat myös omistavat yrityksen sataprosenttisesti.