Business Kemin joulukalenteri avautuu 1. joulukuuta

Kirjoittanut Digipolis | Dec 1, 2024 5:00:00 AM

Business Kemin joulukalenteri esittelee alueen yrityksiä sosiaalisessa mediassa Facebookissa ja LinkedIn -kanavilla. Paikalliselta yrittäjältä hankittu joululahja varmistaa osaltaan, että oma lähiympäristö säilyy elinvoimaisena.

(Kuva: Soile Suvanto)

Idea kalenteriin lähti liikkeelle Kemin Täiköntorin joulukuusitempauksesta, kertoo yrityskehittäjä Ella Saarenpää Business Kemistä. Kemin kaupunki on tuonut torille kuusia, joita yrittäjät ovat saaneet koristella ja oksille voi ripustaa halutessaan alennuskuponkeja.

"Innostuimme tästä ja olemme käyneet kiertämässä kuusitempauksessa mukana olevia yrityksiä omaan joulukalenteriimme ja joihinkin muihinkin liikkeisiin kävimme kurkistamassa", Saarenpää kertoo.

Business Kemin joulukalenterissa esitellään alueen yrityksiä, yrittäjiä pienen jouluisen kuvatervehdyksen kera. "Joulu on hyvän mielen ja pienen hengähtämisen aikaa niin yrittäjille kuin asiakkaille", Saarenpää sanoo. 

Saarenpää suosittelee lämpimästi tekemään joululahjaostoksia kivijalkaliikkeissä, vaikka napin painalluksen päässä olevat verkkokaupat voivat helppoudellaan houkutella. "Kivijalkaliikkeissä kohtaa elävän ihmisen ja saa hyvää palvelua. Sitä osaa arvostaa", Saarenpää mainitsee.

Business Kemin joulukalenteri avautuu 1. joulukuuta ja jatkuu aina jouluaattoon saakka. "Postaamme joka päivä sekä Business Kemin Facebook -kanavalla että LinkedInissä."

LinkedInissä Business Kemin nykyinen kanava lakkaa toimimasta joulukuun 10. päivä alkaen ja postauksia tehdään vain jo olemassa olevalle uudelle kanavalle, jota voi jo alkaa seurata.

"Joulukalenteripostaukset löytyvät siis hetken aikaa kahdelta kanavalta ja 10. joulukuuta alkaen vain uudelta Business Kemi Digipolis -linkkarikanavalta, joka kannattaa ottaa heti seurantaan", Saarenpää vinkkaa.

TEKSTI: SOILE SUVANTO