Ajankohtaista

”Fiilis töissä on ihan eri pyörällä tullessa”

19.06.2024

Työmatkapyöräily on Suomessa suosittua varsinkin kesäaikaan. Kemin Teknologiakylässä työskentelevä Hannu Kankaanpää pyöräilee töihin kesät talvet. Se tarkoittaa reilua paria tuhatta kilometriä pelkästään työmatkoihin. 

DSC05869

Hannu Kankaanpää polkee melko reipasta vauhtia, noin 25 km/h. Hän kuuntelee työmatkoilla kiinnostavia podcasteja tai hyvää musiikkia. Matkan aikana ehtii ihastella myös vuodenaikojen mukana vaihtuvia maisemia. 

Paras pyöräilykeli on juuri tällainen: tyyntä ja poutaa, muttei liian kirkasta auringonpaistetta. Linnut sirkuttavat ja ilmassa leijuu huumaava alkukesän tuoksu. Kirjanpitäjänä työskentelevä Kankaanpää on tehnyt koko päivän töitä tietokoneella, mutta nyt hän pääsee pukemaan pyöräilykypärän ja ajolasit päähänsä, laittamaan kiinnostavan podcastin kuulokkeisiin ja hyppäämään pyöränsä selkään. Neljän kilometrin kotimatkalla on hyvää aikaa irrottautua työstä ja laskeutua vapaalle.  

Kankaanpää aloitti työmatkapyöräilyn parikymmentä vuotta sitten. Perheessä oli vain yksi auto ja Kankaanpäätä harmitti kuljetusten järjestely sinne ja tänne. Hän pohti, että samalla vaivalla ajaisi itse pyörällä töihin.

”Olen aina tykännyt urheilla ja minulla oli pyörä valmiina. Ajattelin, että samalla saisin myös liikuntaa. Ja tietysti mietin myös bensankulutusta. Varsinkin talvisin bensaa kuluu paljon kylmällä autolla lyhyitä matkoja ajaessa”, Kankaanpää sanoo.

DSC05782
Kankaanpää ottaa osaa Digipolis Kemin Teknologiakylän pyöräilyhaasteeseen ja on liittynyt Digipolis Kemin Teknologiakylän joukkueeseen kilometrikisassa. Teknologiakylä palkitsee oman joukkueensa pyöräilijöitä. Lisätietoja Teknologiakylän Elina Martimolta.  

Pyörä ja varusteet olosuhteiden mukaan

Nykyään Kankaanpäällä on kolme pyörää: kesäisin hän ajaa töihin hybridipyörällä, talvella joko maastopyörällä tai fatbikellä, kelien mukaan. Niin huonoa säätä ei vielä ole ollut, etteikö pyörällä olisi voinut lähteä.

”Pakkasella pitää vain pukea riittävästi vaatetta. Nykyisin on hyviä merinovillaisia alusvaatteita, jotka lämmittävät mukavasti. Lisäksi hyvät kintaat ja vähän huivia kasvojen suojaksi, jos on kova viima.”

Näin kesällä pyöräilyasuksi riittää t-paita ja pitkät housut. Repussa on vedenpitävä kuoritakki siltä varalta, että alkaa kovasti sataa. Ulkovaatetus on kätevä, sillä ensitöikseen kotiin saavuttuaan Kankaanpää hakee koiransa Rikun ja Pepsin ulos ja lähtee niiden kanssa lenkille. 

”Tykkään liikkua paljon myös vapaa-ajalla. Näin kesäaikaan pyöräilen töiden jälkeen monesti takaisin työpaikan lähelle golfaamaan. Paljon tulee pyöräiltyä myös luonnossa, esimerkiksi Kivaloiden suunnalla.”

Krempatkaan eivät haittaa

Kankaanpää ei enää osaa edes kuvitella kulkevansa töihin autolla, sen verran hyvin aamu pyöräillessä alkaa. 

”Fiilis töissä on aivan eri, kun tulee pyörällä. Aivot saavat happea ja kroppa liikettä. Pyöräily sopii liikuntamuodoksi myös silloin, jos on kremppaa kropassa. Itsellenikin lääkäri on sanonut, että selkävaivojeni vuoksi pyöräily on suositeltavampaa kuin kävely.”

Ilokseen Kankaanpää on huomannut, että teknologiakylän pihoilla näkyy nykyään paljon muitakin pyöriä, varsinkin kesäaikaan. Hän kannustaakin kaikkia kynnelle kykeneviä kokeilemaan työmatkan kulkemista pyörällä.

”Kannattaa aloittaa rauhallisesti, ellei pyöräilystä ole vielä paljoa kokemusta. Laji kuin laji voi alkaa tympiä, jos lähtee heti täysillä liikkeelle. Vauhti on hyvä pitää sellaisena, että matkasta ehtii nautiskella ja katsella maisemiakin”, Kankaanpää kannustaa.

Pyöräilyllä on tutkittuja terveyshyötyjä

Essi Kalliolahti työskentelee Työterveyslaitoksella ja Itä-Suomen yliopistolla väitöskirjatutkijana aiheenaan aktiivinen työmatka. Hän vahvistaa, että pyöräilyllä on monia tutkittuja terveyshyötyjä. 

”Samalla tavalla kuin muukin vapaa-ajan liikunta, työmatkapyöräily tutkitusti vähentää riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin ja tyypin 2 diabetekseen. Näiden lisäksi työmatkapyöräily on tutkimuksissa yhdistetty pienempään syöpä- ja yleiseen kuolleisuusriskiin. Työmatkaliikunta auttaa myös painonhallinnassa ja voi hillitä esimerkiksi keski-iässä tapahtuvaa painonnousua. Monissa tutkimuksissa on myös päädytty siihen, että työmatkapyöräilijät ovat kaikkein tyytyväisimpiä työmatkaansa ja että he kokevat autoilijoita vähemmän stressiä. Miellyttävä työmatkakokemus voi parantaa työssä jaksamista ja auttaa palautumaan työpäivän jälkeen”, Kalliolahti luettelee.

Se, mikä pyöräilystä tekee erityisen hyvän liikuntamuodon, on sen monipuolisuus ja helppous. 

”Pyöräily sopii monille. Se rasittaa vain vähän niveliä ja se myös ehkäisee liikunta- ja tukielinsairauksia, jotka ovat toiseksi yleisin pitkien sairauspoissaolojen syy Suomessa. Tutkimuksissa työmatkapyöräily onkin yhdistetty vähempiin poissaoloihin.”

Kalliolahti kannustaa aloittamaan pyöräilyn pikkuhiljaa. Varsinkin jos tekee fyysistä työtä, kannattaa ottaa huomioon, että palautumiselle jää riittävästi aikaa. Väkisin ei kannata puurtaa.

”Pyöräilystä, kuten muustakin liikunnasta, tulisi jäädä hyvä ja energinen olo. Kunto kasvaa vähitellen, eikä kannata masentua, vaikka aluksi pyöräily tuntuisi raskaalta. Pyöräilyhän on siitä mukava laji, että siinä voi edetä omaan tahtiinsa ja rasitusta on helppo säädellä. Etenkin pitkille ja päivittäisille työmatkoille sähköpyöräkin voi olla hyvä ratkaisu.”

Jos mahdollista, kannattaa myös valita miellyttävä, ei välttämättä se nopein, pyöräilyreitti. 

”Itse lähtisin liikkeelle hyvällä säällä ja hyvällä fiiliksellä. Varaisin myös riittävästi aikaa, sillä aina reitit eivät toimi kuten on suunnitellut. Pyörän ei tarvitse olla mikään huippuvarusteltu, mutta pyörän säännöllinen huolto kyllä kannattaa. Huolletulla pyörällä työmatka sujuu huomattavasti mukavammin.”

DSC05774
Hannu Kankaanpää työskentelee kirjanpitäjänä Rotio Oy:llä. Yrityksellä on toimisto Digipolis Kemin Teknologiakylässä, jonne on noin neljä kilometriä kotoa. 

TEKSTI: SUSANNA CHAZALMARTIN

KUVAT: VIDECAM