Ajankohtaista

Ghanassa rannat tursuavat muovi- ja vaatejätettä - Kemissä asuva designer suunnittelee eettistä muotia

17.06.2024

Kemissä asuva muotisuunnittelija Elisha Ofori Bamfo nauttii Perämeren rannalla sijaitsevan kaupungin puhtaista rannoista. Toisin on hänen kotimaassaan Ghanassa, jossa kierrätys on puutteellista tai jopa olematonta ja valtavat määrä muovia ja jopa tekstiilejä päätyy vesistöihin. Elisha Ofori Bamfo ajatteli, että hän voi muotisuunnittelijanakin tehdä asialle jotain ja on alkanut suunnitella kiertotalousmateriaaleista designvaatteita. 

Muotisuunnittelija Elisha Ofori Bamfo (istumassa) ja hänen kiertotalousmateriaaleista suunnittelemia Boienbill-muotivaatteita.

Muodin maailmaan Elisha Ofori Bamfo on saanut kasvaa kirjaimellisesti äidinmaidosta, sillä hänen äitinsä on muotisuunnittelija. Myös hänen tätinsä työskentelee muodin parissa samoin kuin hänen veljensä. "Kotonamme oli aina kasoittain muotilehtiä, joita veljeni kanssa selasimme innoissamme. Teini-iässä aloin saada ideoita omasta tyylistäni ja äitini alkoi mentoroida minua", Bamfo kertoo.

Ensimmäisen oman malliston Bamfo teki veljensä kanssa vuosien 2016-2017 aikana, jolloin he alkoivat lanseerata Boienbill -vaatebrändiä. Vaatteissa perinteisten afrikkalaiset printit yhdistettiin nuorison suosimiin vaatteisiin kuten huppareihin. Tätä ei oltu aiemmin nähty.

"Minä suunnittelin ja veljeni ompeli kaiken aikaa. Saimme erittäin innostuneen vastaanoton. Ihmiset rakastivat vaatteitamme, se oli jotain aivan uutta ja brändimme sai palstatilaa mediasta ja televisiosta. Olimme joka paikassa", Bamfo kertoo.

"Jokainen aalto toi niin paljon vaate- ja muovijätettä rantaan, että uiminen oli mahdotonta."

Muualta maailmasta rahdataan Afrikkaan valtavia määriä tekstiilejä esimerkiksi hyväntekeväisyytenä tai ylijäämänä. Suuri osa tekstiileistä ei enää ole sellaisenaan käyttökelpoista Afrikassakaan. Ghanassa tekstiilit päätyvät yhdelle maailman suurimmalle second hand Kantamanto -tekstiilimarkkinoille. Kantamanto -markkinoille kuskataan joka viikko 15 miljoona vaatekappaletta, joista CNN:n mukaan peräti 40 prosenttia päätyy jätteeksi. Näillä markkinoilla käydessään Bamfoa askarrutti joka kerta yhä enemmän, vaikka Boienbillillä menikin hyvin.

Viimeinen pisara oli eräs uintireissu rannalle. "Halusimme mennä ystävieni kanssa uimaan mereen, mutta emme pystyneet. Jokainen aalto toi niin paljon vaatejätettä ja muoviroskaa rantaan, että uiminen oli mahdotonta. Silloin päätin, että minun on aika tehdä jotain. "

Bamfo alkoi suunnitella eettisiä muotivaatteita ja teki malliston, jossa on käyttänyt ainoastaan ilmaisia ylijäämämateriaaleja. "Esimerkiksi sadetakit on tehty muoveista, joihin markkinoille tulevia tekstiilikasoja on kääritty. Ihmiset ovat ihastuneet näihin sadetakkeihin", Bamfo iloitsee.

Eettinen mallisto on saanut runsaasti huomiota afrikkalaisissa ja eurooppalaisissa medioissa, muun muassa BBC:llä. Mallisto on esitelty Helsinki Fashion Week -tapahtumassa 2022/2023 ja African Fashion Week -tapahtumassa 2022 ja Bamfo on ollut kutsuttuna puhujana kestävän ja eettisen muodin tapahtumissa Ghanassa ja Afrikassa. Tänä vuonna Boienbill -malliston vaatteita on nähty Pariisissa kiertotalousvaatteita esittelevässä Retrograde -muotitapahtumassa.

Vain pisara meressä, mutta jos edes joku alkaisi ajatella

boie-1

KUVA: SOILE SUVANTO

Bamfo tietää, että hänen työnsä kestävämmän muodin puolesta ja vastuullisemman jätehuollon puolesta on vain pisara meressä. "Toivon kuitenkin, että yhä useampi alkaisi ajatella ympäristömme tilaa ja eri maiden hallitukset alkaisivat ratkoa ongelmia. Ehkä muut suunnittelijat voisivat inspiroitua vaatteistani ja nähdä kiertotalouden mahdollisuuksia", Bamfo hymyilee.

Tällä hetkellä Bamfo on kaukana Ghanasta ja asuu Kemissä. "Jouduin valitettavasti lähtemään kotimaastani ja odotan nyt turvapaikkahakemukseeni päätöstä."

Ihailen, miten Kemi pitää huolta rannoista ja arvostaa historiaansa

33-vuotias Bamfo näyttää sopeutuneen neljään vuodenaikaan ja hiljaisempaan elämänmenoon.  "Rakastan Kemiä! Kaupunki on sopivan pieni ja olen saanut sekä suomalaisia että kansainvälisiä ystäviä. Täällä on mahtavaa, kuinka rannat ja vesistöt pidetään puhtaina. Arkkitehtuuri on todella kaunista ja kaupungissa on kivoja second hand -liikkeitä. Valoisat kesäyöt ovat olleet hieno kokemus ja melkein itkin, kun lumi suli pois", Bamfo kertoo ensimmäisestä vuodestaan Kemissä.

Vaatesuunnittelua hän tekee ideatasolla ja hoitaa vaatemerkkinsä näkyvyyttä somessa. "Käyn tutkailemassa usein kaupunginkirjaston ala-aulan museonäyttelyä. Arvostan, miten kaupungin historiasta kerrotaan ja miten sitä on kerätty talteen pienin esinein. On vanhoja puhelimia, kenkiä, vaatteita - hyvin inspiroivaa. Olen varma, että Kemin historia tulee vielä näkymään suunnittelutöissäni", Bamfo paljastaa. 

TEKSTI: SOILE SUVANTO