Lounasravintola Äxä virkistää arjessa ja tarjoaa upeat puitteet juhlahetkiin

Kirjoittanut Digipolis | May 17, 2024 6:13:19 AM

Hyvä sijainti ja maukas ruoka houkuttelevat asiakkaita Lounasravintola Äxään, joka avasi ovensa Digipolis Kemin Teknologiakylässä maaliskuussa. Päivittäinen lounastauko lähiravintolassa tarjoaa monelle alueella työskentelevälle tärkeän hengähdyshetken työpäivän keskelle. Puuhakaksikko Sarianna Rissasella ja Jiri Holpaisella on runsaasti suunnitelmia ja ideoita ravintolatoiminnan monipuolistamiseen.

Sarianna Rissanen ja Jiri Holpainen pyörittävät lounasravintola Äxää Digipolis Kemin Teknologiakylässä. Lounasajan jälkeen kaksikolla oli aikaa istahtaa hetkeksi kahville. KUVA: VIDECAM

Kevätaurinkoisena keskiviikkona lounasravintola Äxässä on leppoisa tunnelma. Ruokailijoita saapuu tasaiseen tahtiin. Tarjolla on muun muassa täytettyjä paprikoita, kanawokkia ja runsas salaattipöytä.

Yksi ruokailijoista on Kiinteistö Oy Itätuulen palveluksessa työskentelevä Pekka Rapo, joka käy lounaalla Äxässä päivittäin.

”Tykkään pitää säännöllisen ruokatauon. Täällä saa aina hyvän ruuan eikä tarvitse kantaa eväitä töihin”, Rapo sanoo.

Pekka Rapo käy päivittäin lounaalla Äxässä.
 

Lounastauolla irrottaudutaan työstä

”Lounastauon aikana tulee nollattua pää, ruokailun aikana ei tule mietittyä työasioita”, kertoo poikkeuksellisesti yksin lounaalle saapunut Päivi Anttila. ”Yleensä käymme kollegan kanssa syömässä ja juttelemme muita kuulumisia.”

Myös Sanna ja Janne Kotajärvelle lounastauko on tarpeellinen työpäivän rytmittäjä. 

”Ruokatauko tuo työntekoon ikään kuin pakollisen keskeytyksen, se on tärkeää”, Sanna Kotajärvi sanoo. Hän kiittelee uutta lounasravintolaa erityisesti monipuolisuudesta ja asiakastoiveiden kuuntelusta.

”Olen tilannut myös kokoustarjoiluja täältä. Esimerkiksi hedelmälautaset tuovat kivaa vaihtelua perinteisiin kahvipulliin.”

 


Sanna ja Janne Kotajärvi arvostavat laadukasta lounasruokaa.

Myös Maarit Kokko tulee mielellään lounastamaan työpaikan lähelle valmiiseen pöytään.

”Ruoka on täällä hyvää ja on tärkeää, että lounaspaikka on helposti saavutettavissa työpaikan lähellä”, Kokko sanoo.

Enemmän kuin lounasravintola

Vetokaksikko Sarianna Rissanen ja Jiri Holpainen ovat luotsanneet ravintolaa maaliskuusta alkaen. Ravintolapäällikkö Rissanen vastaa ravintolan päivittäisestä toiminnasta ja yrittäjä Holpainen keskittyy taustatyöhön ja ideointiin.

”Ideointi saattaa välillä lähteä vähän käsistä. Sariannan tehtävänä on ampua alas liian hullut ja runsaat ideat”, Holpainen nauraa.

Pariskunnalla on paljon suunnitelmia ravintolatoiminnan kehittämiseen tulevaisuudessa. Tavoitteena on kehittää erityisesti tilausravintola- ja tapahtumatoimintaa, sillä muuntautumiskykyinen tila tarjoaa erinomaiset puitteet monenlaisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Ensimmäiset yksityistilaisuudet on jo järjestetty.

”Pystymme muuntautumaan eri tilaisuuksiin erilaisilla toimintamalleilla. Sarianna hoitaa asiakkaiden mahat täyteen ja minun tehtäväni on huolehtia, että porukalla on hauskaa ja vastata ohjelmapuolesta”, Holpainen kuvailee. ”Soitan itse paljon musiikkia, ja suunnitelmissa on tuoda livemusiikkia myös ravintolan tapahtumiin.”

Omannäköinen paikka mahdollistaa unelmien toteuttamisen

Pariskunnan ravintolayrittäjyys lähti liikkeelle Rissasen haaveesta luoda itselleen unelmien työpaikka, jossa saisi itse päättää asioista ja tehdä ruokaa juuri niin kuin itse haluaa. Rissanen sai houkuteltua työparikseen ravintolan päivittäiseen toimintaan aiemmasta työpaikasta tutun Suvi Viitalan.

”En olisi voinut parempaa kaveria saada tähän itselleni. Yhteistyö sujuu meillä hyvin ja voin luottaa siihen, että Suvi kyllä tarttuu tuumasta toimeen”, Rissanen kehuu.

Holpaisen painatusalan yritys Painatus Äxä toimii luontevana tukiverkkona ravintolatoiminnalle, ja visuaalinen osaaminen näkyy myös ravintolatilan ilmeessä. Digipoliksessa ravintolan seiniä koristaa näyttävä valokuvateippaus, jonka Kemi-aiheisen kuvan on ottanut Holpaisen painatusyrityksessä työskentelevä Teemu Kvist. Pöytiä koristaviin kaitaliinoihin on painettu kuvia Kemin historiasta.

Myös keittiötilat on modernisoitu vastaamaan nykypäivän tarpeita.

”Saatiin oikea unelmien keittiö. On helppoa tehdä töitä, kun puitteet ovat kunnossa”, Rissanen hymyilee.

Seuraavana suunnitelmissa on muun muassa esiintymislavan rakentaminen ja valaistuksen kehittäminen.

”On hienoa, että tilasta saadaan omannäköinen ja muuntautumiskykyinen. Mahdollisuuksia on todella paljon”, Holpainen sanoo.

Lounasravintolan päivittäisestä toiminnasta vastaa tehotiimi Sarianna Rissanen ja Suvi Viitala. Jiri Holpainen toimii ravintolan taustajoukoissa.