Ajankohtaista

Save the Date ACEF2025 - kiertotalouden valtakunnallinen huipputapahtuma ensi kesänä Kemissä

05.12.2024

Kiertotalouden valtakunnallinen huipputapahtuma Arctic Circular Economy Forum järjestetään myös ensi vuonna Kemissä. ACEF2025 -forumin päivämäärät ovat 3.-4. kesäkuuta. ACEF2025 -forumia uudistetaan keskustelevammaksi ja ideoivammaksi.

ACEF2025_save_the_date4

Forum on saanut vierailtaan kiittävän palautteen joka vuosi ja parhaimman palautteen 2024. "Paremmaksi on enää vaikea pistää, mutta yritämme joka tapauksessa ja uudistamme tapahtumaa keskustelevammaksi", sanoo Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila.

ACEF2025 järjestetään tuttuun tapaan Kemissä ja vain livenä. "Olemme todenneet, että tapahtuman parasta antia on se, että ihmiset pääsevät pitkän talven jälkeen keskustelemaan kesän alkaessa toistensa kanssa, leppoisissa tunnelmissa. Uskomme, että näissä merkeissä myös uusia kuvioita voi alkaa syntyä", Kiertotalouskeskuksen viestintäpäällikkö Soile Suvanto toteaa.

"Suosittelemme lämpimästi, että varaat kolmannen ja neljännen päivän kalenterista forumiamme varten. Tervetulleita ovat kaikki kiertotalouden liiketoiminnasta kiinnostuneet niin pienet, keskisuuret kuin suuretkin toimijat", Pussila sanoo.

ACEF2024 Kiertotalousretki Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila

ACEF2024 -forumin kiertotalousretkeä Kemi on kiertotalouden koti isännöi Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila. Retki sai erinomaisen palautteen kävijöiltä. (Kuva: Videcam: Jussi Riikonen)

Forumin ilmoittautuminen avataan kevättalvella ACEF2025-verkkosivulla, jonne päivitetään myös tapahtuman ohjelma. "Ohjelman aikatauluttaminen alkaa ensi vuoden puolella", Pussila kertoo.

Forumissa julkistetaan vuosittain valtakunnallinen Vuoden Kiertotalousteko -palkinnon saaja. Palkinnon myöntää Kiertotalouskeskus. 

Tapahtuman järjestävät Kiertotalouskeskus, Lapin ammattikorkeakoulu, ammattiopisto Lappia, Kemin Digipolis oy.

ACEF2025-logot2