SF Tecin Juha Roinisen patentit osuvat ajan hermoon – yrittäjyys on intohimon voimaa

Kirjoittanut Kiertotalouskeskus | Nov 29, 2024 7:26:04 AM

Kun SF Tecin perustaja ja innovaatioiden kaupallistamisesta vastaavaa Juha Roininen alkoi 15 vuotta sitten pohtia kuonan hyötykäyttöä, hän tuskin aavisti, että tänään hänellä olisi kaksi patentoitua ratkaisua – ja kolmas vireillä. Ajan hermolla olevat innovaatiot vastaavat teollisuuden kasvavaan tarpeeseen löytää kestävämpiä tapoja toimia.

SF Tecin perustaja ja innovaatioiden kaupallistamisesta vastaava Juha Roininen kertoo, että he tekevät tiivistä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa. Läheisin suhde on Oulun yliopistoon, jossa yrityksellä on oma toimipiste. (Kuva: Soile Suvanto)

Kaikki alkoi Outokummun kuonakasan päällä istuessa

"Kaikki alkoi 15 vuotta sitten, kun työskentelin vielä Outokummulla ja istuin kuonakasojen päällä. Aloin miettiä, kuinka pienemmät ja kauempanakin sijaitsevat kuonakasat voitaisiin hyödyntää kustannustehokkaasti paremmin. Syntyi ajatukset innovaatioille, jossa pienessä tilassa riittävän kustannustehokkaasti voidaan hyödyntää hukkalampöä", SF Tecin perustajajäsen Juha Roininen kertoo.

"Tärkeä eteenpäin vievä voima on ilmaston tila ja toinen on kiertotalous."

Patenttiprosessit ovat olleet vuosien taival, ensin kotimaassa ja sitten kansainvälisesti. "Tärkeä eteenpäin vievä voima on ilmaston tila ja toinen on kiertotalous, niiden puolesta haluan tehdä töitä. Uskallan väittää, että innovaatiomme on lajissaan ehkä maailman paras. Yrittäjyys on minulle intohimon voimaa", noin kymmenen vuotta sitten yrittäjäksi hypännyt Roininen sanoo.

Kuivuri voi hyödyntää niin metalleja kuin biomateriaalejakin

Patentin saanut sivuvirtamateriaalikuivuri toimii vastavirtaperiaatteella, joita kuivaimessa on useita kuivaustasoja päällekkäin. Näin kuivuri voidaan rakentaa pieneen tilaan. Suurimmillaan kuivuri on vain on 12 metrinen,  2,5 metriä leveä ja 5 metriä korkea.

Kuivuri on räätälöitävä, mutta skaalattavissa ja nopea rakentaa. "Lisäksi olemme panostaneet automaatioon. Vaikka alun alkaen idea lähti Outokummun tarpeita ajatellen, olemme kehittäneet laitteen sellaiseksi, että kuivuri pystyy hyödyntämään monenlaisia materiaaleja metallien ja mineraalien lisäksi, esimerkiksi biomateriaaleja ja puubiomassoja kiertotalouteen", Roininen kertoo.

Biohiilessä on tulevaisuus, kolmas patentti etenee myötätuulessa

Teollisen kuivurin lisäksi SF Tec on patentoinut lämmönvaihdinteknologian terästeollisuuden sulan kuonan hukkalämmön talteenottoon. Kolmas kotimaan patentti on vireillä tytäryhtiö Carbon Balance oy:n kautta. "Siinä on kyse biohiilen tuotantolaitoksesta, patentti etenee myötätuulessa", Roininen sanoo.

Tällä hetkellä biohiilialan uskotaan kasvavan voimakkaasti. Bioenergia ry:n laskelmien mukaan tuotantokapasiteetilla on hyvät mahdollisuudet yli kymmenkertaistua vuoteen 2030 mennessä. Myös Roinisella on vankka usko biohiileen. "Biohiilessä on valtava ilmastomahdollisuus ja sen kysyntä tulee räjähtämään. Tällä hetkellä erilaisia biohiilituotteita on jo 60 ja tuotteita keksitään koko ajan lisää. Biohiilellä on jo korvattu sementtiä rakentamisessa, mikä tarjoaa mahdollisuuden pienentää merkittävästi hiilijalanjälkeä", Roininen sanoo.

Roininen näkee, että biohiilen yleistymisen esteenä ovat kustannustekijät. "Meidän tärkeimpänä tehtävänämme on laskea kustannuksia, ja innovaatiomme avulla biohiiletyksen kustannukset tulevat laskemaan merkittävästi", Roininen hehkuttaa.

Digipolis antaa SF Tecille lisäpotkua EU:n RISE -hankkeella

Oulussa kotipaikkaansa pitävä SF Tec on mukana EU:n RISE -hankkeessa, jota Suomessa vetää Kemin Digipolis oy.

"Suunnittelemme toimintamme laajentamista Meri-Lappiin. Yhteistyö Digipoliksen kanssa on ollut meille erittäin tärkeää, sillä meidän voimavaramme eivät yksin riitä laajentumiseen Lapin alueelle", Roininen sanoo.

Kemin Digipolis oy:n projektiasiantuntija Pirkka Junes kertoo, että EU:n RISE -hankkeessa luodaan pk-yrityksille puitteita ja konkreettisia työvälineitä päästä osaksi EU:n rahoituksen ja markkinaehtoisen rahoituksen kautta innovaatioinvestointeihin. 

"Olemme tehneet RISE -hankkeessa hyvää ja tiivistä yhteistyötä SF Tecin kanssa, joka on toinen Pohjois-Suomen yrityksistä tässä kahdeksan EU maan ja norjalaisen organisaation yhteistyöhankkeessa", Junes sanoo.

Outokumpu ei lähde koskaan miehestä

Junes kertoo, että SF Tec oy on RISE -hankkeessa mukana useammassa SME -yritysten muodostamassa työryhmässä. "Yrityksen ainutlaatuinen kuivaustekniikka kiinnostaa eri puolilla Eurooppaa esimerkiksi hukkalämpöjen hyödyntämisen näkökulmasta", Junes toteaa.

Meri-Lappi kiinnostaa Roinista paitsi liiketoimintamielessä, myös siksi, että hän on asunut Torniossa puolet elämästään. "Mies voi lähteä Outokummusta, mutta Outokumpu ei lähde koskaan miehestä", hän nauraa. 

TEKSTI: SOILE SUVANTO