Kemin Matkailu Oy on Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019

8.5.2019 9:21:00

DSC01254-1024x683-1 

SnowCaslteResort-1024x683-1

Kemin kaupungin 150-vuotisjuhlavuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin myös alueen matkailussa. Ympärivuotinen LumiLinna avautui maaliskuun alussa ja Kemin Matkailu Oy sai myös huhtikuussa Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustuksen.

Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustuksen perusteissa korostuivat Kemin pohjoista ja merellistä sijaintia onnistuneesti tuotteistavat, kansainvälisesti kiinnostavat matkailubrändit, niiden ympärille rakennetut ympärivuotiset matkailupalvelut sekä suuret panostukset matkailun kehittämiseen. Kemin Matkailu Oy:n kokemusjohtaja Noora Barria kertoo, että tunnustus tuntui palkitsevalta kiireisen vuoden jälkeen.

– Saamamme tunnustus tuntuu hyvältä, sillä se osoittaa meidän tehneen oikeita asioita. Brändäsimme kuluneen vuoden aikana Kemin Matkailun uudella markkinointinimellä Experience365 sekä rakensimme matkailumyyntiä varten uuden experience365.fi -sivuston. Samalla siirryimme uudelle Bókun-verkkokauppa-alustalle, jonka menestynein kotimainen myyntikohde LumiLinna oli jo ensimmäisenä vuonna, Barria kertoo.

– Takanamme on siis varsin tiivistahtinen, muutoksen ja rakentamisen sävyttämä talvikausi, joka huipentui ympärivuotisen LumiLinnan lanseeraamiseen kiireisimmässä kevätsesongissa. On palkitsevaa nähdä, että työmme on tuottanut tulosta, toteaa Barria.

Ympärivuotisen LumiLinnan SnowExperience365-elämystilassa voi ruokailla läpi vuoden jääpöytien ääressä IceRestaurant365:ssa, laskea jäämäkeä ja ihastella jääveistoksia -5 asteen pakkasessa. Tämän lisäksi uuden päärakennuksen lämpimistä tiloista löytyvät muun muassa laadukasta lähiruokaa läpi vuoden tarjoileva Lumihiutale-merinäköalaravintola, Lumipallo-jäätelöbaari virvokkeineen, monipuoliset kokous- ja saunatilat sekä hyvinvointipalveluita tarjoava Sea Lapland Day Spa ja ohjelmapalveluyrittäjät.

 

snow expreience 365

 

 

Lisää kävijöitä kesä- ja syyskaudella

Kemin Matkailu Oy:ssä odotetaan kesän ja syksyn uusien matkailupalveluiden näkyvän matkailijamäärän kasvuna jo tulevalla kesä- ja syyskaudella.

– Odotamme saavamme kesäkaudella paljon kävijöitä Meri-Lapista ja lähialueilta, ja todennäköisesti myös Ouluun matkaavat norjalaiset ja Nordkappiin matkaavat keskieurooppalaiset pysähtyvät yhä useammin myös Kemissä. Myös lähimatkailutrendi kasvattaa suurista kaupungeista saapuvien kävijöiden määrää. Syyskaudella kasvussamme tulevat näkymään erilaiset yritystilaisuudet, kokoukset ja virkistyspäivät, sanoo Barria.

– Olemme jo vuosia tehneet tiivistä yhteistyötä Lapin alueen toimijoiden kanssa alueen kesämatkailun houkuttelevuuden lisäämiseksi sekä kotimaassa että ulkomailla, niin Aasiassa kuin Euroopassa. Hiihtokeskuksissa sukset nykyään vaihtuvat varsin onnistuneesti kesäkaudeksi maastopyöriin, ja jäänmurtajaristeilyt Kemissä kesäristeilyihin, joten työ on tuottanut tulosta. Samalla Kemin LumiLinna pystyy tarjoamaan myös kesällä matkustaville palan pohjoista eksotiikkaa, ainutlaatuisen kokemuksen lumesta ja jäästä, Barria kertoo.

Topics: Invest in kemi - Menestystarinat

Menestystarinat