Sähkösuunnittelua pohjoiseen teollisuuteen

Kirjoittanut Sample HubSpot User | 29.7.2019 6:14:58

Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa toimiva perheyhtiö työllistää tällä hetkellä jo pari tuhatta työntekijää. Suomessa toiminta käynnistyi vuonna 1980, kun Kalevi Puukko halusi palata Ruotsista kotiseudulleen ja sai luvan perustaa toimipisteen Mikkeliin. Nykyisin Rejlersin henkilökuntaa työskentelee Suomessa 20 paikkakunnalla.

– Yrityshankintojen kautta on laajennuttu, ja Tukholman pörssiin listauduttu vuonna 2003. Rejlersin perhe omistaa yhtiöstä edelleen 53 prosenttia, kertoo Jyväskylässä työskentelevä teollisuuden sähköautomaation toimialajohtaja Aki Hakkarainen.

 

Positiivinen vastaanotto

Teollisuuden alalla ei ole sesonkeja, mutta kesälomien ja vuoden vaihteen jälkeen työkuorma kevenee, kun projektit saatetaan päätökseen ennen lomakausia. Energia- ja infrapuolella on rauhallisempaa silloin, kun maa on roudassa.

– Tällä hetkellä työkuorma ja työnäkymät ovat hyvät. Kokoajan enemmän sen kanssa painitaan, että löydetään riittävästi tekijöitä toimeksiantoihin, toimialajohtaja arvioi.

Päätös uuden toimipisteen avaamisesta lähti asiakkaiden aloitteesta ja toiveista.

– Asiakkailta tuli kyselyä, että koska me tullaan pohjoiseen, Hakkarainen kertoo.

Kemi valikoitui sijainniksi, ja rekrytoinnit tuottivat tulosta. Yhteistyö ensimmäisten paikallisten asiakkuuksien kanssa käynnistettiin pian. Myös toimitila Digipoliksessa on osoittautunut hyväksi päätökseksi.

– Tosi positiivinen kuva oli ennakkoonkin, mutta vielä enemmän käytännössä ollaan todella hyvällä fiiliksellä, kun asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Meille on tosi tärkeää, että kasvupolku on nähtävissä. Digipolis on indikoinut, että kun meillä toiminta kasvaa, niin tilat löytyvät, Hakkarainen kiittelee.

 

Suunnitelmista käytäntöön

Kemin Digipoliksella Rejlers keskittyy tällä hetkellä sähkösuunnitteluun kolmen työntekijän voimin, ja tavoitteena on laajentaa myös automaatiosuunnitteluun.

Yksi Kemiin valituista työntekijöistä on sähkösuunnittelija Ilkka Ritokallio, joka muutti Kemiin Jyväskylästä. Ritokallio kertoo, että Digipoliksen pisteellä tehdään mm. sähköjakeluun liittyvää suunnittelua.

– Juuri tällä hetkellä tehdään muuntamon peruskorjausta ja sähkösaattolämmityssuunnittelua, koko porukalla.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti yksityiseltä sektorilta prosessiteollisuudesta, paperiteollisuudesta ja öljyjalostuksesta.

– Öljyjalostuksen toimialalle tehdään esimerkiksi moottoreihin ja saattolämmityksiin liittyvää suunnittelua. Automaatio- ja instrumenttisuunnittelu huolehtii prosessiin liittyvistä säädöistä, sähkövoimatekniikan insinööri kertoo.