MENU

Kiertotalouskeskus mukana World Circular Economy Forumissa Jokohamassa

2.11.2018 12:46:00

blur-bokeh-dark-8395-1024x576World Circular Economy Forum 2018 esitteli maailman parhaat kiertotalousinnovaatiot ja yhdisti kansainväliset päättäjät, yritykset ja asiantuntijat 22.-24. lokakuuta Jokohamassa, Japanissa. Mukana olivat myös Kiertotalouskeskuksen ydintoimijoista Digipolis ja Lapin AMK.

”Paikalla oli noin 1300 asiantuntijaa noin 80 eri maasta. Kokemusteni pohjalta voin todeta, että olemme kansainvälisestikin kehityksen kärjen tuntumassa. Olemme konkretisoineet konseptimme erittäin pitkälle kansainvälisesti arvioituna”, arvioi Kiertotalouskeskuksen vetäjä Kari Poikela.

WCEF edistää kansainvälistä yhteistyötä yritysten, päättäjien sekä asiantuntijoiden välillä sekä vauhdittaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kiertotalouden keinoin. Maailman talousfoorumissa tammikuussa 2018 Sitra valittiin maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi, ja WCEF:n avulla Suomella voi olla huomattava rooli globaalien haasteiden ratkaisijana.

”Foorumin sanoman voi pelkistää siten, että kiertotalous nähdään maailman taloudellisesti kestävän kasvun moottorina, jossa kasvu ja hyvinvointi irtikytketään luonnonvarojen kasvavasta käytöstä. Tässä kehityksessä Suomi voi olla merkittävä tekijä”, toteaa Poikela.

WCEF:n järjestäjämaat eivät ole valikoituneet sattumalta. Kiertotalouden edelläkävijät kokoontuivat ensi kertaa yhteen Helsingissä kesällä 2017. Ensimmäinen WCEF keräsi yli 1 600 osallistujaa yli 90 maasta. Tapahtuma profiloi Suomen kiertotalouden edelläkävijänä. Japani on puolestaan kehittänyt kiertotalousratkaisuja 1970-luvulta lähtien ja profiloitunut etenkin jätteiden lajittelun edelläkävijänä. Lisää tietoa WCEF2018:sta löydät osoitteesta www.wcef2018.com

Topics: Invest in Kemi - Ajankohtaista

Viimeisimmät

Digipolis ja Kiertotalouskeskus iloitsevat biotuotetehtaan ympäristölupapäätöksestä

Digipoliksessa ja Kiertotalouskeskuksessa iloitaan Metsä Fibren biotuotetehtaan saamasta ympäristölupapäätöksestä. Ohjelmapäällikkö Tuomas Pussila näkee, että biotuotetehtaan rakentaminen on erittäin...Lue lisää

Tieteen ja tutkimuksen uutisia: Resurssiviisautta Meri-Lappiin

Bio- ja kiertotalouden kehittäminen Lapin ammattikorkeakoulun toiminnassa on yksi tapa viedä kestävyysnäkökulmaa osaksi sekä koulutus-, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI)- toimintaa....Lue lisää

Digipoliksen ja Kemin kaupungin yhteinen palveleva puhelin auttaa yrittäjiä koronaviruksen jyllätessä

Koronavirus vaikuttaa tällä hetkellä jokaisen suomalaisen elämään tavalla tai toisella. Kemin Digipolis ja Kemin kaupunki haluavat tiedottaa niistä toimista, joilla ne pyrkivät verkostonsa kanssa...Lue lisää

Metsä Fibren biotuotetehdasprojekti aiheuttaa säpinää Kemin seudulla – jo kolmannet alihankintapäivät tulossa maaliskuussa

Kemissä järjestetään jo kolmannet Metsä Groupin Kemin biotuotetehdashankkeen alihankintapäivät 11.–12.3.2020 yhteistyössä Kemin Digipoliksen kanssa. Ensimmäiset alihankintapäivät järjestettiin...Lue lisää

Kemin matkailuyhtiö osti satamalta jäänmurtaja Sampon

Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertoi aiemmin Ylelle, että kauppaa oli valmisteltu pitkään ja se lyötiin lukkoon ennen vuodenvaihdetta. Kumpikaan kaupan osapuolista ei...Lue lisää