Kiertotalous_herokuvat_sisaltosivut3

blogit

Tuomas Pussila

Tuomas Pussila

johtaja, Kiertotalouskeskus

Kiertotalouskeskus_herokuvat_etusivu1-1

Mistä on menestyvä kiertotalousyritys tehty?

24.06.2021

Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty. Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mutta mistä on menestyvä kiertotalousyritys tehty?

Menestyvän kiertotalousyrityksen määrittely ei ole missään nimessä helppoa varsinkaan, kun kiertotalous ei ole yksi liiketoiminnan ala tai muoto esimerkiksi konepajan tyylisesti, joka valmistaa kampiakseleita tai venttiileitä. Yrityksen menestys kiertotalouden laajalla kentällä voi liittyä siihen, että se omalla toiminnallaan varmistaa, että kukkaset, etanat ja sammakot kukoistavat entistä laajemmalla alueella ja entistä runsaampana.

"Menestyvä kiertotalousyritys yhdistelee älykkäästi omassa liiketoiminnassaan kuin runon leipuri uutta ja vanhaa."

Toisaalta yritys on voinut löytää todellakin mullistavia tapoja valmistaa esimerkiksi tyttöjen tekemisessä tarvittavia sokereita metsäteollisuuden sivuvirroista. Luonnon moninaisuuden säilyttäminen on yksi selkeä kiertotalouden mittari.

Menestyvä kiertotalousyritys yhdistelee älykkäästi omassa liiketoiminnassaan kuin runon leipuri uutta ja vanhaa. Se voi hyödyntää omassa liiketoiminnassaan sivuvirtoja, jotka aiemmin ovat mielletty jätteiksi. Yhteneväistä näille kaikille on se, että ne näkevät kiertotalouden läpileikkaavuuden ja uhan sijasta sen mahdollisuutena.

Koiranhännän tupsukoista voi syntyä poikien lisäksi jotain, mitä ei ennen osattu ajatellakaan olevan olemassa.

Vielä emme täysin tiedä, mistä kiertotalous on tehty, mutta voisin arvata, että ainakin se on tehty uskalluksesta, innovaatioista, rohkeudesta tehdä asioita toisin ja muutoksen ennakoimisesta. Kiertotalouskeskuksesta löytyy myös näitä kaikkia samoja tarvittavia leivontatarpeita ja sopivaa osaamista yhdistellä asioita leipurin tyyliin.

blogituomaskesäkuu2021

Blogit

Jätepuu uusien tuotteiden raaka-aineena

Julkaistu 10.12.2024 11:59:53

Pohjoismaissa syntyy valtava määrä puujätettä, erityisesti rakentamisen ja purkamisen yhteydessä. Tilastot osoittavat, että Suomen lisäksi myös Ruotsi ja Norja polttavat vuosittain lähes kaiken...

Lue lisää

Terveisiä kiertotalouden kiihdytyskaistalta!

Julkaistu 5.12.2024 12:18:28

Kalenterissa mennään kohti vuoden pimeintä aikaa, mutta Kiertotalouskeskuksessa valot loistavat kirkkaina. Kuluvana vuonna on tehty ahkerasti työtä niin yritysten rahoituksien edistämiseksi,...

Lue lisää

Pohjois-Suomen Biokaasu oy on RISE-projektin innovatiivinen kumppani

Julkaistu 13.9.2024 9:19:01

Kemin Digipolis oy on mukana marraskuussa 2023 aloittaneessa Euroopan unionin 100 % rahoittamassa I3 (Interregional Innovation Investments Instrument) rahoitusohjelman RISE (Resilient Innovation...

Lue lisää